Aidu Veemaalle antaa ainutlaatuisen taustan sen sijainti, eli Koillis-Viro kaivoksineen ja teollisine menneisyyksineen. Nykyisen vedenpinnan alla aikoinaan jyrisseet kaivinkoneet tekevät tästä paikasta mahtavamman kuin mitä pelkkä kaunis järvi olisi.

Aidun louhos oli vuonna 1974 avattu avolouhos Itä-Virumaalla. Ennen öljyliuskelouhoksen perustamista alueella oli ihmisasutusta: Aidun kyliä on mainittu kirjallisissa lähteissä jo vuonna 1241. Louhoksen perustamisen vuoksi purettiin kolme kylää – Aidu, Aidu-Nõmme ja Aidu-Liiva – ja häädettiin kodeistaan yli 200 perhettä.

Aidun kaivosalueen koko oli noin 25 neliökilometriä ja öljyliusketuotanto ulottui 2,4 miljoonaan tonniin vuodessa. Yhteensä alueelta on louhittu liki 90 miljoonaa tonnia öljyliusketta.

Kaivostoiminta Aidussa lopetettiin vuonna 2012 esiintymän tyhjentämisen vuoksi. Eesti Energia Kaevandused AS suoritti Aidun louhoksen sulkemista ja turvalliseksi muuttamista varten kaivosalueen kunnostustyöt. Töiden osana tasoitettiin ja metsitettiin maaperä ja kaivettiin soutukanava. Louhoksen sulkemisen ja pumppauksen loppumisen seurauksena alueen eteläosassa sijaitsevat kuljetustiet täyttyivät vedellä ja muodostui omaleimainen tekojärvien eli sivukanavien verkko. Öljyliuskelouhoksen vanhemmat osat ovat nykyään jo maa- ja metsätalouskäytössä.

Ideaa, että kaivostoiminnan tuloksena syntyneet tekomaisemat muokataan aktiivilomapaikaksi, on pohdittu vuodesta 2000. Kunta on ideoinnissa tehnyt aktiivista yhteistyötä Eesti Energia Kaevandused AS -kaivosyhtiön, Viron soutuliiton, Viron olympiakomitean ja muiden asianosaisten kanssa.

Joulukuussa 2009 kaikki eturyhmät allekirjoittivat Viron olympiakomiteassa alueen kehittämistä koskevan aiesopimuksen. Vuonna 2010 valmistui ”Aidun soutukanavan sekä vesiurheilu- ja vapaa-ajankeskuksen rakentamisen ohjelma”. Vuonna 2011 vahvistettiin aluekaava sekä tuolloinen Maidlan kunta, Viron olympiakomitea, Viron soutuliitto, Viron melontaliitto ja Viron moottoriveneurheiluliitto perustivat Aidu Veespordikeskus -säätiön, jonka tavoitteena oli luoda nykyaikainen vesiurheilu- ja vapaa-ajankeskus.